Pätkis pääsi taas leireilemään kun suunnattiin perjantaina kohti Kuortaneella järjestettyä Eloleiriä! Tällä kertaa päätettiin yöpyä teltassa ja koska meillä on iso teltta niin jaettiin se kaverin ja tämän porokoiran, Rollen kanssa. Nuorilla sujui juoksuleikit erinomaisesti treenien lomassa. Leiripaikka oli upean järven rannalla, joten tästä tietysti otettiin ilo irti ja koulutusten välissä Pätkis pulahtelemaan veteen viilentymään.
Treenaamaan lähdettiin mitäs muutakaan kuin jälkeä! Leirin ensimmäisellä jäljellä Pätkis näytti ihan parastaan ja veti hyvällä draivilla koko jäljen normaalia hankalammassa maastossa nostaen kaikki 5/5 keppiä ja suoriutuen jopa normaalia paremmin kulmista! Ihan taas meidän tähtihetkiä kun molemmille vaikeissa olosuhteissa selvittiin aivan erinomaisesti.
Samana päivänä seuraava jälki ei ihan lähtenyt vaan sitten alkoi painaa varmasti kaikki ulkopuoliset tekijät. Tämänkin Pätkis kuitenkin jäljesti suurimmaksi osaksi hyvin tarkasti jälkeä pitkin, mutta normaalia hitaammin ja melkein kaikki kepit jäivät nostamatta tarkkuudesta huolimatta. Pätkis oli siis väsynyt ja teki sen mitä jaksoi ja tämä antoi taas mulle uutta tietoa.
Leirin kolmannella ja viimeisellä treenillä saatiin esiin meidän isoin heikkous - minun eli ohjaajan epävarmuus, joka iski tällä kertaa pahasti. Kokeiltiin uutta tapaa janalla ja itse aloin epäröidä ja se tarttuu välittömästi koiraan. Takajälki ei ole Pätkikselle tyypillistä, mutta omalla säätämisellä sekin näköjään tapahtuu. Takajälkeä hetken ihmeteltyämme päästiin kuitenkin jatkamaan oikeaan suuntaan ja vähän meinasi Pätkis oikaista, mutta päästiin kuitenkin lopulta 4/5 kepin kanssa loppuun.
Olen nyt pistänyt paljon merkille omaa mielentilaa jäljelle lähtiessä ja sillä on aivan kiistämätön vaikutus siihen, miten jälki sujuu. Meidän parhaat jäljet ajetaan silloin kun itse en ajattele mitään muuta kuin ihaillen roikun liinassa kiinni ja myös silloin kun ollaan kahdestaan jäljellä (tämä pätee siis todellakin myös Nuuskikseen). Itse tehdylle jäljelle mua ei myöskään saisi päästää koskaan ja tänä viikonloppuna näin tehtiin kaikkina kolmena kertana. Tähän kun vielä lisätään ihmisiä kyselemään, että missä jälki kulkee niin soppa on valmis. Minähän en halua enkä edes osaa arvioida mistä olen kulkenut vaan se on siinä kohtaa minun ihanan ja taitavan jälkikoirani tehtävä ja luotan siihen aina ennemmin kun itseeni.
Summarum, pitää opetella olemaan myös avaamaan suunsa ja olla joustamatta niistä asioista mistä ei kannata joustaa ja suoraa sanoa jos joku ei tunnu hyvältä. Ei kukaan kouluttajakaan osaa lukea ajatuksia jos en niitä ääneen kerro. Sellaista itsensä kehittämistä pitää siis myös opetella, ei ole pelkät koirat siis joita täytyy kouluttaa.
Näillä ajatuksilla jatkamme sitten myös tämän viikonlopun kauan odotetulle jälkiviikonlopulle Jämille!
Ja loppuun hyviä uutisia! Pätkiksen MyDogDNA-geenitestin tulokset ovat saapuneet ja sieltäkin saatiin oikein kelpo tulokset! Pätkiksen omalle sivulle tulee terveystietojen kohdalle suora linkki mistä pääsee laajemmin lueskelemaan jos kiinnostaa, mutta tässä alla kuvana se tärkein tieto - kaikki puhdasta!
