Kasvatukselle heipat!

Kasvatustoiminnan aloittaminen on koetellut alusta asti. Mikään ei ole onnistunut. Kaksi epäonnistunutta astutusta Pätkiksen kanssa ja upean sijoituskoiran, Kitkan sopimuksen purkaminen polvilumpioluksaation seurauksena ja viimeisimpänä pitkään pohdittu päätös olla käyttämättä Viimaa jalostukseen.

Itsellä oli kova halu viedä rotua eteenpäin, kasvattaa keskivertoa parempaa kelpietä, saada ympärille se oma porukka kasvateista sekä heidän omistajistaan ja ylipäätään kaikki tähän rotuun liittyvä vaikuttaminen on tuntunut sydämen asialta. Minkä tahansa koiran pennuttaminen pennuttamisen ilosta tai kasvattaminen ilman selkeää suuntaa ja tavoitetta ei ole ollut koskaan vaihtoehto. Nyt tässä kuitenkin kaikkien vastoinkäymisten myötä oma motivaatio on ollut täysin poissa jo pitkään. Kun kasvatus ei ole mun korteissani niin sitten se ei vaan ole ja asiaa nyt viimeaikoina paljon pyöriteltyäni olen tullut tulokseen, että pystyn olemaan myös onnellinen ihan vain harrastajanakin. Pelkkä harrastaminen on oikeastaan aivan todella ihanan ja helpottavan tuntuista, sitähän tässä on tehty aina. Siinä kun on niin paljon niitä ilon hetkiä, mitä tämä kasvatustoiminnan väkerrys ei ole tarjonnut. Toistaiseksi ainakaan ei ole siis ajatuksissa nykyisiä koiriani pennuttaa, eikä uusia sijoituskoiria hakea. Edes seuraava kotiin muuttava koira ei tule olemaan kelpie.

Nettisivut tulevat pysymään julkisina, mutta ne ovat jo muuttaneet muotoaan kennelsivuista enemmänkin blogityyppisiksi. Olen niin paljon näihin laittanut aikaa, että en millään raaski hävittääkkään.

Viiman sijoitussopimuksen purin hiljattain yhteisymmärryksessä Viiman omistajan kanssa. Viima on ihana koira, jossa on paljon hyvää. Kuitenkin sen kanssa on ollut aina enemmän tai vähemmän haasteita. Viiman luonteessa on joitain piirteitä, mitkä eivät jalostuskoiralla ole toivottavia, mutta päätöksen vahvisti kuitenkin lopulta erilaiset oireet, joiden voi päätellä johtuvan jonkinlaisesta yliherkkyydestä tai allergiasta. Viima onkin nyt siirtynyt siis pois omistuksestani, mutta ei missään nimessä elämästäni. Jatkossakin tulemme porukalla treenailemaan ja viettämään aikaa.

Nasulle en ole ajatellut pentuja, mitä varmasti moni ihmettelee kun kuulee minun sitä ylistävän. Avaan tätäkin nyt tähän samaan vaivaan... Nasu on minulle täydellinen ja ominaisuuksiltaan hienoin koira, jota minulla on ollut ja minä ottaisin Nasun kopion miettimättä sekuntiakaan. Mutta se, että minä koen Nasun näin, ei tarkoita, että Nasu olisi automaattisesti jalostuskoira. Nasulla on ominaisuuksia, joita en välttämättä tahtoisi jatkaa, vaikka ne ominaisuudet eivät juuri minua itseäni henkilökohtaisesti haittaa. Nasu jännittää vieraita ihmisiä, toisia enemmän, toisia vähemmän ja joitain ei lainkaan, mutta varsinkin vieraat miehet ovat haastavia. Monesti Nasu pystyy olemaan välinpitämätön ja selviää valtaosasta tilanteita ilman reaktiota, mikäli se kokee pystyvänsä väistämään tilanteessa ja toki tutustumisen jälkeen Nasua ei enää niin jännitä.

Lisäksi Nasun kanssa minulla on ihan muut tavoitteet ja suunnitelmat kuin pennut. Nasun kanssa koen meillä olevan mahdollisuudet pitkälle ja sinne aion Nasun kanssa myös tähdätä. En täysin sulje ovea Nasu-pennuilta, mutta en myöskään niitä ole suunnitellut yrittäväni.

Nyt vaikka olen tämän postauksen jakanut ja asian ilmoittanut niin en kaipaa viestejä, jotka kannustavat jatkamaan kasvatuksen yrittämistä tai harmitteluja asian suhteen, koska en minä ole harmissani. Aikaa, vaivaa ja varsinkin rahaa on palanut, mutta olen ottanut tietoisia riskejä ja hyväksynyt sen alusta asti, että ei sitä tiedä miten asiat menee, eikä kaikkeen voi vaikuttaa. Tämä projekti on tarjonnut erilaisia matkoja ja seikkailuita sekä tuonut uusia ystäviä, jotka ovat omalta osaltaan tuoneet mukanaan myös aivan uusia ja mahtavia juttuja!