Viikonloppu vietettiin pk-ringin leirillä Pätkiksen kanssa! Päästiin tekemään ihan kaikkea eli esineruutua, tottista, jälkeä ja hakua🤩 Niin paljon uusia ajatuksia ja onnistumisia😍
Esineruutua oli perjantai-iltana ja siinä paistoi Pätkiksestä, että kaikki asiat (matkustus, juoksut, mun sairastelu) oli vähän kasaantuneet ja ekan haetun esineen jälkeen ei enää oikein lähtenyt.
Lauantai aloitettiin super tehokkailla jälkitreeneillä ja saatiin aikaan yhteensä 3 eri harjoitusta, jotka Pätkis suoritti ihan niin kuin ammattilainen! Tämä treeni oli ehdottomasti leirin kohokohta😆 Tarkkuutta alkaa olla jo tosi kivasti ja kepit myös pääsääntöisesti ovat löytyneet jo tätä nykyä taas, myös leirin jälkeen!
Siitä päästiin vielä treenaamaan tottista ja katsottiin mm. tuomarille ilmoittautumista parin kanssa! Tosi iso matka ollaan tultu ja Pätkis tuntuu olevan nykyään hienosti hanskassa ja häiriönsieto ottanut hurjia edistysaskelia.
Sunnuntaina sitten hakuiltiin ja sieltä myös sain itseki tosi intenssiivistä opetusta ja niiin paljon uutta tietoa ja suuntaa!😁 Saatiin vinkkejä, että miten saada tähänkin juoksemiseen nenä mukaan ja nyt jo tulokset olleet erittäin hyvä ja Pätkis on kyllä ihan tosi hieno hakukoiran alku.
Comments