top of page
Search
Writer's pictureJonna

Kevätleiri ja kuulumisia!


Viime postauksesta on vierähtänyt hetki. Tässä välissä ollaan treenattu ja edetty hurjasti. Viikonloppuna pääsimme nauttimaan sbcak ryn pk-ringin kevätleiristä! Leirille osallistuimme Pätkiksen kanssa, Nuuskis oli mukana seuraneitinä sekä huonekaveriksemme saimme Kitkan ja Anniinan.


Leirillä teimme tietysti jälkeä, joka on nyt jo pidemmän aikaa sujunut ihan pelottavan hyvin. Pätkiksellä on jotkut palaset nyt loksahtaneet paikoilleen, nimittäin se ei ole enää kiirehtinyt tai ryntäillyt jäljellä vaan se seuraa jälkeä tarkasti, maavainuisesti ja järkevällä vauhdilla. Leiri sujui siis myös hienosti.


Perjantaina aloitimme esineruudulla, joka oli hieman nihkeä, mutta esineet nousivat kyllä. Lauantaina päästiinkin sitten jälkihommiin ja Pätkikselle tehtiin n. 400 m jälki, jonne pyysin keksimään kaikkia mahdollisia haasteita. Maasto oli aika helppoa, joten mitään supervaikeaa treeniä ei sen puolesta saatu, mutta oli siellä kulmia, piikkejä, pientä risukkoja ja paljon puiden ylityksiä. Pätkis selviytyi jäljestä erinomaisesti sekä teki elämänsä hienoimman janan. Itse sain kouluttajalta hyviä vinkkejä palkkaustilanteeseen.

Iltapäivällä jatkettiin tottiksen pariin. Pätkis alkaa lähestyä koevalmiutta näiltäkin osin, mutta vielä kaipaamme varmuutta esteille ja tarkkuutta jääviin.


Sunnuntaina lähdettiin katsomaan, että oliko eilinen upea jana vain yhden kerran ihme vai onko tältäkin osa-alueelta menty nyt näin hyvin eteenpäin. Pakko kai se on todeta, että janakin alkaa olla hallussa. Innolla odotan ensimmäistä koettamme. Koekalenteria on ahkerasti selailtu ja kyllä me kesän aikana kokeeseen yritämme.

Olen myös aloittanut hiljalleen pennunkyselijöiden tapaamisia. Pätkis lopettelee juoksujaan eli seuraavasta juoksusta olisi sitten astutus. Nautimme täysin rinnoin tästä loppuvuodesta fiksujen aikuisten koirien kanssa ennen kuin tähän seesteisyyteen tulee tiukka käännös.


Kitkallekkin kuuluu hyvää. Se on aivan hurjan taitava kaikessa mitä tekee. Pahan näköinenkään ei tämä tyyppi ole, sekin nimittäin pyörähti Kankaanpään näyttelyissä ansaiten KP:n ja ollen vielä ROP-pentu!




43 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page